Kulttuuriareena 44 pe 23.9 klo 18.00


MEDIA

Lehdistötiedote                                     Julkaisuvapaa

Kallava-teatterifestivaali Kuopiossa 23. -24.9.2011

Tänä vuonna Kallava kurottaa kohti suomalaisuuden ydintä esityksillään, joiden aiheina ovat viina, mies, pilliklubi, pohjoinen lyriikka ja Väinämöinen. Kyseessä ei ole kuitenkaan ns. rappiotaide, vaan näitä perusaiheita lähestytään tästä päivästä käsin vailla turhaa juhlallisuutta. Minibudjetilla olemme saaneet kokoon viisi hyvin erilaista ja kiinnostavaa teatteriesitystä, jollaisia harvemmin nähdään laitosteattereissa. Siis ei pönötystä vaan suoraa asiaa. Tällaista saadaan aikaan silloin kun tekijöillä itsellään on sanomisen tarve, kyky ja tahto löytää oma fooruminsa.

Kuopiolaisena teatterintekijänä toivoisin, että kaupungin päättäjät voisivat osoittaa meille laitosten ulkopuolella toimiville teatteriryhmille edes jonkinlaisen oman harjoitustilan, onhan niitä tiloja muillekin ryhmille löytynyt. Onko sellaista edes ajateltu Kaupunginteatterin uusiutuviin tiloihin? Terveyttä ja hyvinvointia korostava kaupunki voisi tehdä jotakin konkreettista tässäkin asiassa.

Kun illat taas

pimenevät suunnatkaa askeleenne kohti teatterin valoja.

Pöytä on katettu, käykää peremmälle.

 

Matti Kivinen

Kallavan taiteellinen johtaja

 

 

Lisätiedot

 

Matti Kivinen 040 – 731 3150

Tumi Turunen 0400 – 573191

Jussi Salmi 050 – 556 4748  (lehdistökuvat)

 

www.kallava.net
Facebookissa:  Kallava Teatterifestivaali 2000 -2011